Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Keskiviikko ja Torstai

Jaan blogauksen mökkireissusta kolmeen erään.

Julkaisu 22.9.2014
1. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Maanantai ja Tiistai

Julkaisu 29.9.2014
2. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Torstai ja Keskiviikko

Julkaisu 6.10.2014
3. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Perjantai, Lauantai ja Sunnuntai

---

Keskiviikko 3.9.2014

Lähdemme aamusta käymään äidin kanssa Sumiaisten Leväkallion luontopolulla. Luontopolku keskeytyy alkuunsa, kun seitsemän miljoonaa hirvikärpästä tekee rynnäkön. Juoksemme takaisin autoon. Olemme juuri lähdössä, kun äiti huomaa eturenkaan puhjenneen. Nice! Onneksi en ole eilisen ahvenen poikanen ja renkaan vaihto käy komeasti kun hauen lähtö rannasta! Vierailemme Sumiaisten kirkossa. Hieno on Sumiaisten ristikirkko!

Kun pääsemme takaisin mökille, virittelen iskukoukun. Sitä ei ole aiemmin tullut kokeiltua. Kirjoitan myöhemmin raportin, miten tämä jalo pyydyskalastus toimii. Haen katiskasta säälittävän kokoiset syöttikalat ja viritän iskukoukut. Voin jo tässä vaiheessa spoilata, ettei niillä mitään tullut. Huoh!

Illalla uistelen taas ristiin rastiin. Ei mitään. Ei edes maagisen vartin aikana. Ei kalan kalaa. …kele! Ei pääse sanomaan legendaarista lorua: ”Ei päivää ilman kalaa”. Onneksi tämä oli ainut päivä kun kalaa ei tullut.

Torstai 4.9.2014

Aloitan päivän pitkänsiiman rakentamisella. En ollut koskaan aikaisemmin edes nähnyt pitkää siimaa. Saatika kalastanut sillä. Edellisvuonna naapurimökkiläiset saivat päivittäin sillä kuhaa, tästä siis innostuneena.

Rakentaminen käy The Totuuden ohjeilla verkkaisesti. Aikaa menee 3,5 tuntia ja lopputuotoksena on n. 70m pitkäsiima 10 koukulla. Haen syöttikalat katiskasta ja pyydän äitiä mukaan laskuhommiin. Valitettavasti kova tuuli estää siiman laskemisen tältä päivältä. Kirjoitan tarkemman raportin pitkänsiiman rakentamisesta myöhemmin.

Myöhemmin lähden takaisin kalaan. Päätän soutaa vähän kauemmaksi – niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Lasken siimat ja lähden vetämään. Tuuli on kova, soutaminen raskasta. Soudan, soudan ja soudan. Jään kaislikkoon heittelemään. Jee, hauki! Aina 20 grammaa!

Vaihdan paikkaa – kuva jää pohjaan kiinni! Onneksi on uusi suffiksen keltainen 0.22mm kuitusiima. Sillä kelpaa kiskoa tavaraa pohjasta. Naaraukseen jää vanha verkko. Vihreänä ja kunnollisena – luontoa kunnioittavana kalastajana kiskon verkon pohjasta. On siinä jotain kalanruhoa ja hajua on mitä miellyttävin. Vippaan verkon lähimmälle laiturille. Kai luonto sen siitä hoitaa roskiin?

Jatkan heittelyä kaislikossa – taas hauki! Tällä kertaa kiloinen!

http://youtu.be/iM_xVpQIosU

Toinen heitto ja heti toinen samankokoinen hauki!

http://youtu.be/Dhi_is2Og7Y

Jatkan hetken heittelyä ja jo tulee kolmas, vähän isompi. Hauskasti hauki irtoaa uistimesta, on tippua veteen! Onneksi saan juuri haavin alle! Ota hauet mukaan: sain tilauksen sisaruksilta haukifileistä. Saamanne pitää! Soudan 1,5h matkan takaisin mökille, mikäs siinä auringon paisteessa musiikkia kuunnellen!

Hauet fileiksi ja pakkaseen!

 

 

 

Tänään pidämme myös rapujuhlat! Kyllä kelpaa. Iso kasa hyvin maustettuja rapuja ja paahtoleipää. Ei sitä muuta tarvitse!

Käyn taas illalla pyörähtämässä kuharundin. Yht’äkkiä happy angleri taittuu ja virveli tippuu veteen! Voi vesihiisi! Kerran aikaisemmin virveli tippui veteen ja upposi pohjaan! (Sain onneksi takaisin tunnin naarauksen jälkeen). Vapa pysyy juuri ja juuri pinnassa. Yritän kauhoa sitä haavilla, ei onnistu. Se alkaa uppoamaan. Ei muuta kuin vene viereen ja epätoivoinen kauhaisu – jes! Saan vavan. Siimat ovat aivan solmussa. Hei hetkinen! Joku nykii vavassa! Mörkökö sen happy angelin keikautti ja vavan tiputti? Kyllä – parin kilon hauki! Olisi edes kuha ollut... No, takaisin kasvamaan. Kyllä sitä haukifilettä on jo riittämiin… Eipä sitä sitten enää muuta tulekaan.

Jatkuu viikon päästä...

Aina teidän,
Marme

Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Maanantai ja Tiistai

Jaan blogauksen mökkireissusta kolmeen erään.

Julkaisu 22.9.2014
1. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Maanantai ja Tiistai

Julkaisu 29.9.2014
2. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Torstai ja Keskiviikko

Julkaisu 6.10.2014
 3. Marme viikon (1.9 - 7.9.2014) mökillä! Perjantai, Lauantai ja Sunnuntai

---

Taas on se aika vuodesta. Vanhempien kanssa mökille – ja kalaan! Mökki sijaitsee Äänekosken Parantalassa, luonnonkauniin ja kalaisan Kiimasjärven rannalla. Järvi alkaa taimenistaan tunnetusta Summakoskesta ja loppuu – valitettavasti padottuun – Hietamankoskeen.

Viikon tavoitteena oli lomailun ja rennon yhdessäolon lisäksi tietenkin kalastaa like never before, kokeilla iskukoukkukalastusta sekä rakentaa itse pitkäsiima.

Maanantai 1.9.2014

Maanantaina saavuimme mökille kuuden aikaan illalla. Välittömästi virvelit kondikseen, happy anglerit veneen kylkeen ja vesille. Soutelin aikani aurinkoisessa säässä. Muutaman kerran kävi nykimässä, mutta mitään ei tullut ylös asti. Odottelin sitä maagista varttia. Tasan 20:45 alkoi tapahtua! Tuplaisku! Molemmat vavat taipuu. Kelaan ensin nopeasti toisen sisään – nice! Kuha – tosin reilusti alamittainen. Toisesta vavasta löytyy taasen pieni ahven.

 

 

Käännän veneen ja soudan toiseen suuntaan. Toiseen vapaan iskee. Päätän kuitenkin uistella paikan lävitse ennen virvelin kokemista. Hetken päästä alan kelaamaan – siellä on jotain isoa! Zadaum, hyppää hauki ja siima katkeaa. Sinne meni se oranssi bomberi. Peruketta en ollut laittanut, koska kuhaa ajattelin saada.

Uistelen takaisin toiseen suuntaan. Taas isku! Alan kelaamaan – isompi kuha! Alan säätämään haavin kanssa, annan amatöörimäisesti siiman löystyä ja boom, kala karkaa…

Aurinko on jo melkein laskenut mailleen, mutta kun kerran syö niin vedetään vielä yksi rundi! Käännän venettä melkein keskellä järveä. Ihan täysin odottamatta vapa taipuu. Alan kelaamaan – se on iso kuha! Paniikki päälle: ”pidä se siima kireällä – kala kala kala!” lauleskelen. Kuin ihmeen kaupalla saan kuhan haaviin ja veneeseen. Iso! Myöhemmin fiskaa punnitessa elopainoa tällä järvien herkkupallolla on 1,4kg – isoin kuha minkä olen omatoimisesti saanut!

Rantaan. Kodak time! Kuha fileiksi valitettavan tylsällä veitsellä. Onneksi äiti huomaa, ettei siitä nyt ihan kaikki liha lähtenyt irti ja ottaa homman hanskaan. Äidin perkauksen jälkeen kuhasta löytyy lihaa saman verran kuin aikaisemmin tekemistäni fileistä. Äiti ehdottaa terävämmän veitsen ostamista. En laita vastaan.

Tiistai 2.9.2014

Seuraava päivänä käyn päivällä soutamassa ja haistelemassa apajia. Ei mitään. Illalla olen taas uisteluhommissa klo 20:00 alkaen. Klo 20:45 boom, samasta paikasta kuin aikaisemmin n.800g kuha. Mitään muuta ei sitten tulekaan.

http://youtu.be/p6a7NAWi6q4

VIDEO: 800g kuha!

Fileointi onnistuu huomattavasti paremmin äidin ostamalla uudella Fiskarssin fileointiveitsellä. Kyllä terävällä veitsellä kelpaa!

Äitikin yrittää onkia. Saalis jää laihaksi. Vain pieniä ahvenia.

Onneksi isä ja äiti ovat löytäneet metsästä runsaasti kanttarelleja ja tatteja. Isä kokkaa illalla edellispäivänä saamani kuhan ja tekee kaveriksi kanttarellikastiketta. Maistuu!

 

 

 

Jatkuu ensi viikolla...

Aina teidän,
Marme

Turvallisuus ennen kaikkea! Reissun turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelmien näkökulmat.

Ennen reissulle lähtöä sovin kolmen eri kaverin kanssa turvallisuuteen liittyvistä asioista. Linkitin kavereille kartan johon olin merkinnyt yöpymiskohteeni. Sovimme, että olen yhteydessä heihin joka ilta klo21:00 mennessä, kun teltta on pystyssä. Yhteys Whatsapp ryhmäviestillä tai puhelimitse. Mikäli minusta ei olisi kuulunut kello 21:00 mennessä, kaverit olisivat tietenkin ensin yrittäneet olla minuun yhteydessä. Mikäli he eivät olisi saaneet minuun yhteyttä, he olisivat soittaneet poliisille ja kertoneet reittini ja kohteeni. Näin poliisi olisi voinut selvittää katoamistani.

Ilmoitin myös kavereille, mikäli reittini tai määränpääni muuttui (eli joka ilta :)).

Matkaan olin varustautunut kolmella puhelimella. Puhelimista kaksi oli mobiilidatalla varustettuja älypuhelimia ja kolmas vanha Samsung, jonka akku kestää yli viikon. Samsung oli lähinnä hätätapauksia varten.

Yöllisten villieläinten kohtaamista en pitänyt kovin suurena riskinä, mutta teoreettisen vaaran olisivat saattaneet muodostaa yöllä metsissä liikkuvat juopot ja narkkarit: telttani oli kuitenkin useampana yönä uimarantojen ja nuotiopaikkojen läheisyydessä.

Kohtaamiseen näiden ihmispetojen kanssa olin varautunut, no, usealla hyvällä tarinalla. Vaikeaa uskoa, että homma oikeasti äityisi käsirysyksi kenenkään kanssa. Olen hyvin herkkä nukkumaan ja olen varma, että olisin herännyt, mikäli joku oli yöllä lähestynyt telttaani.

Mikäli tästä olisi seurannut ”vaaranmerkkejä”: ”…ei vitsi kato miten siisti teltta, mennään zekkaan onks siel mitään nyysittävää” tms. Olisin ottanut fikkarin ja puhelimen, astunut ulos ja kertonut itsestäni, retkestäni ja tehnyt selväksi, ettei minulla ole mitään varastettavaa eikä ainakaan useamman tuhannen euron arvosta helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta.

Uskon, että varsin uskottava tarinani, miten elämäni on karannut sivupoluilla saatuani fudut Inexin kylmävarastolta alkoholiongelmien takia olisi taatusti tuonut sympatiat puolelleni…

Jos jostain syystä yöllä eksynyt naisjoukkue olisi yllättänyt minut, olisi tarinani edelliskesän syövästä ja silloin tehdystä lupauksesta kiertää suomi pyörällä saanut varmasti myös sympatiat puolelleen… ;-)

Suurin riski reissulla oli tietenkin muu liikenne. Matkan jälkeen jäi sellainen fiilis, että kyllä fillari osataan ottaa huomioon liikenteessä, enkä kertaakaan kokenut, että olisi ollut mitään vaaraa.

Nesteytyksestä kannattaa huolehtia. Ja varata mukaan pika-evästä, kuten pähkinöitä ja kuivamarjoja. Niistä saa energiaa ja hyvää fiilistä viimeisille kilometreille.

Mitä opin reissusta & mitä kannattaa muistaa

1. Suunnittele reitti ja yöpymispaikat huolella! Toki ilman turhaa suunnittelua on enemmän seikkailun tuntua, mutta edes yöpymispaikan järkevällä suunnittelulla säästyy monelta harmilta…


2. Huolla se fillari ennen lähtöä! Minä en huoltanut. En tajua miksen. Olisi ollut oikeasti ihan kokonaisvaltaisen huollon paikka – tein sen sitten kun saavuin kotiin. Tulipa ainakin urheiltua enemmän kun polkeminen oli raskasta…


3. Ota tyyny mukaan! Teltassa oli kiva nukkua. Mutta tyyny uupui. Oikeasti, ei sitä ehkä himassa niin paljon ajattele, mutta kokeileppa nukkua ilman. Ei kivaa. Vähemmän kivaa kosteassa teltassa, missä maasto on mitä sattuu.


4. Miniradio kuulokkeilla. Menisi aika nopeammin, kun voisi kuunnella radiota. Olisinhan toki voinut kuunnelle kännyköillä mitä vaan, mutta akkua piti säästää. Miniradio ei paljon kuluta ja patterit kulkee kivasti matkassa.


5. Puhelimen seinälaturi ja lisäakut. Puhelinten akut olivat jatkuvasti lopussa, koska suunnistin GPS:llä. Minulla oli USB-piuha mukana, mutta sillä ei ihan kaikissa paikoissa puhelinta ladata.

Mitä muuta?

Oli kiva reissu näin kokemuksena! Lähtisinkö uudestaan? Tuskin. Tarkoitus oli kuitenkin kalastella, mutta nyt se jäi aika vähille. Kokopäivän pyöräily ja säätäminen vie voimia: ei ihan niin paljoa huvittanut kalastaa. Ensi kerralla olen pidempään samassa paikassa ja varmistan, että sieltä saa veneen lainaksi.

Tuliko sinulle fiiliksiä lähteä pyöräseikkailulle? :)

Aina teidän,
Marme

Päivä 4. Kohteena Tampereen rautatieasema! Hikeä, verta ja olutta!

Levoton yö. Niskaan ja selkään sattuu. Epätasainen maasto ei ollut suotuisa nukkujalle.

Alun perin olin suunnitellut viettäväni vielä yhden yön metsässä. Ajatus ei kiehdo. Ajatus omasta sängystä ja suihkusta kiehtoo. Päätän polkea suoraan Tampereelle. Reilut 90km tässä helteessä menee oikein kivasti!

Teltta rullalle ja pyörä kondikseen. Raahaan fillarin polkua pitkin uimarannalle. Kai siellä on vessat ja vedentäyttöpisteet? No ei ole… Onneksi ABC on suhteellisen lähellä.

Laitan Nokiaan suunnaksi Tampereen rautatie-aseman ja lähden polkemaan. Tie vie Parolan kautta hotelli Petäyksen risteykseen. Tuttu paikka; ystävillä on mökki vieressä. Kiitos Nokia, olisin voinut polkea suoraan tähän ABC:ltä, mutta veit minut detouria 10km Parolan kautta! No, tulipahan sekin nähtyä. Natsi-merkeillä varustettu panssarijuna oli hieno.

Jatkan polkemista. Vasenta polvea alkaa vihlomaan. Eivät ole nivelet tällaiseen rasitukseen tottuneet.

Kuuma. Auringon paistaa täydellä teholla. Lämpötila auringossa 35c. Tien lämpö 41c. Paita pois. Aurinkorasvat satulalaukkujen pohjalla. Antaa olla. Kyllä se vielä rusketukseksi muuttuu…

Nokian mukaan 40km polkemisen jälkeen, suoraa tietä, tulen Ideaparkille. Poljen ja poljen. Eipä näy ideaparkkia! Nälkä! Jano! Myös oikeaan polveen alkaa sattumaan.

Tuleekohan se Ideaparkki kohta? Pakko pysähtyä tankkaamaan. Kahvi, berliininmunkki ja vesipullo täyteen, kiitos!

Molempiin polviin sattuu. Jokainen polkaisu sattuu. Kun sattuu, tietää että on elossa. Vaikka tekee kipeää, se ei haittaa! Ei tästä mitään lopullista vahinkoa tule. Kroppa vain yrittää kertoa, että nyt olisi, poika, hyvä levätä. Anna nivelille aikaa. Kyllä ne tottuvat. Mutta tarvitsevat lepoa. En hidasta, kyllä ne nivelet oppivat olemaan!

Ei näy ideaparkkia. Löydän kuitenkin Aapiskukon. Ah, mikä ihana kebabannosmainos! Pakko stopata. Pyörä parkkiin. Nilkutan sisään ja tilaan annoksen. Onpas vähän kebbee! Raneja senkin edestä, hyvää hiilaria ja rasvaa. Lepään ja luen mielenkiinnolla tulevasta suuresta kuorma-autotapahtumasta (Power Truck Show 2014), jonne tulee jopa ”Rekkakuskin jäällä” ja ”Maailman vaarallisemmat tiet” sarjoista tunnettu Lisa Kelly. Helppoa se on teillä, kokeilkaa ajaa Tampereelle Nopsalla!

Matka jatkuu. Polviin sattuu entistä enemmän. Hetken levättyään ovat kangistuneet, luulivat että peli on tämän päivän osalta ohi. Mutta kun ei ole. Laulan ääneen. Huutelen ääneen: ”YES!” ”MÄRKÄÄ!” ”WUHUU!”. Kummasti huutaminen auttaa kun sattuu. Ja itsekseen jutteleminen. Ja laulaminen!

Polvet, teillä on kaksi mahdollisuutta. Joko sanotte sopimuksen irti, ettekä enää vain liiku, poika kaatuu maahan ja sitten saatte levätä TAI tulette sulassa sovussa, vaikkakin vihoitellen, kanssani Tampereelle. Lepäätte sitten junassa. Lupaan palkita teidän litralla olutta, pizzalla ja isolla pussilla SuffeliPuffeleita! Deal?

Alan lähestymään Tamperetta. Ei näkynyt Ideaparkkia. Kiitos Sukarin Toivo! Pieni laiton liittyminen moottoritien kautta Tampereelle johtavalle pikkutielle. Pikkuteillä harhailua. Aurinko porottaa. Päässä pehmenee. Kangasalan aseman kautta, radan ali ja wattitielle. Nokia uskottelee, että oikoreitti kulkee metsän läpi. Samaa väittää Googlen kartta. Kai se on uskottava! Molemmissa kartoissa on tosin vähän eri tiet.

Poljen. En löydä kartan tietä. Ei, en mene tuolle kinttupolulle. Palaan takaisin. Mistä suunnasta tulin? Poljen takaisinpäin. Väärä suunta. Taas takaisin. Vittu! Syvemmälle metsään. GoogleMaps:in mukaan täältä pääsee eteenpäin. Tie loppuu. Takaisin. Fuck! Miten täältä pääsee pois!

Vesi on finaalissa ja poika eksynyt. Päässä on outo tunne. Polviin ei enää satu. Huomaan, että lievä paniikki tai pakokauhu on tuloillaan. ”Pysähdy, rauhoitu ja mieti!” komennan itseäni.” "Sinulla ei ole mitään hätää!”

Polviin ei satu, päässä jännä fiilis. Asiaa pohdittuani tulen siihen tulokseen, että kroppa ja polvet ovat hyväksyneet, etten pysähdy. Kroppa on päättänyt auttaa polvikipujen kanssa, että selviytyisin. Kiitos kehon erittämien opioidipeptidien (Lue lisää: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00018), polviin ei satu, mutta pää ei toimi kunnolla. Nyt pitää ottaa varovasti!

Olen tajunnut tilanteen. Päätän pyrkiä toimimaan mahdollisimman rauhallisesti ja rationaalisesti. Katson vuorotelleen molempia karttoja. Niissä näkyy tie vähän matkan päässä. Lähden polkemaan. GPS:n piste siirtyy oikeaan suuntaan. Onpas jyrkkä alamäki! Sen jälkeen vielä jyrkempi alamäki! Hiekkatie. Tuntuu kuitenkin todella järkevältä polkea mäki täysiä alas – että saa hyvät vauhdit ylämäkeen! Hiekka luisuu, Marme ja pyörä lentävät ylämäkeen mukkelis makkelis. Sivuun viritetty virveli nirhaisee kylkeen 15cm pitkän verinaarmun. Hällä väliä, paita päälle, etteivät Tamperelaiset pelkää veristä miestä. Pyörä ylös, virveli kiinni. ”Ota nyt oikeasti rauhassa!!”

Lopulta löydän oikean tien ja pääsen taas kartalle. Harhaillessa ajantaju katoaa, olin ollut skutassa hukassa puolitoistatuntia, huh! Onneksi junia menee myöhään.

Poljen ja poljen. Viimein pääsen sillalle, josta Tampereen rautatie-asema jo näkyykin. Kaunis näky! Lippuluukulla kerrotaan, että seuraava ja sitä seuraava juna ovat täysiä pyörien osalta. Odota 2,5h, sitten on tilaa! Ei ongelmaa, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.

Ärrälle. Kolme pinttiä olutta. Nämä on ansaittu! Eka pintti menee huikalle. Minä tein sen! Wuhuu! Rentoudun. Hyvä fiilis. No problems! Toinen pintti. Kiva istua auringossa.



Nousen 20:07 lähtevään junaan. Viritän fillarin seinälle. Etsin paikkani. Kiva, lastenleikkiosastovaunussa. Samapa tuo. Avaan SuffeliPuffelit ja luen kirjaa. Matka taittuu rattoisasti.

Helsingissä ihmiset katsovat ihaillen, kun sankari polkee Sokoksen ja Kampin kautta kotiin. Olipa reissu!



Kokonaismatka n. 94km.

Interaktiivinen kartta: http://www.mappedometer.com/?maproute=324695

Aina teidän,
Marme.