Tarvittavat luvat: kalastuksenhoitomaksu ja Etelä- Suomen läänilupa / Espoon kalastuslupa / Bodominjärven ja Matalajärven viehelupa
Lisätietoja: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kalapaikat/?svk=76453
(valitettavasti en vielä tämän reissun aikana tiennyt alkavani bloggariksi, joten photot aikalailla puuttuu...)
Olin saanut lähes kaikki kelluntarengaskalastukseen tarvittavat välineet ostettua. Ainoastaan oikeat räpylät ja neopreenikengät puuttuivat. En myöskään omistanut kahluukenkiä. Kekseliäänä gubbena päätin käyttää vanhoja tennareita, joihin tulisin liittämään ”noi on ihan p*skat!”, eli setin mukana tulleet räpylät.
Olin sopinut meneväni ystäväni K:n sekä hänen poikansa kanssa kalaan. Olimme sopineet, että noudan heidät noin kymmenen aikaan ja soitan, kun olen pihassa vartin sisään.
Kamat kasaan, auto käyntiin. Puhelu ystävä K:lle. ”Joo, me ollaan vartin päästä pihassa”.
Pihassa ei ollut ketään. Ajattelin, että turha soittaa, mennään käymään sisällä ja moikkaamaan samalla muutakin perhettä. Raput ylös, ovi auki. ”Mä otan nopeen suihkun, mennään sit. Poika ollut hereillä jo seiskasta”. K, olisit itsekin herännyt ajoissa peeveli ja tullut ulos sovitusti. Etkö tiedä, miten paljon minua polttelee päästä kalaan? Etkö ymmärrä, että tässä säädössä menee AINAKIN TUNTI hyvää kalastusaikaa hukkaan – entä jos maaginen vartti menee sivu suun juuri tämän takia?
Noin tuntia myöhemmin ystävä, poika ja kamat pakattu. Kaasu pohjaan, kohti Bodomia…
”Pitää stoppaa tossa Oittaan kartanolla, käyn ostamassa sen luvan..” Lupamies on uusi kesähessu, ensimmäistä lupaansa myymässä. Noh, kyllähän aivokirurgeillakin menee ensimmäisen kasvaimen poistamiseen kauemmin – pitää olla huolellinen ja varovainen..!
Auto parkkiin. Kamat kantoon. Kohti etäkäteen, huolella valittuun leiripaikkaan.
Tie vie metsän läpi. Leiripaikan läheisyydessä ja viereisen niemen nokassa on muutama kilpailija. ”Rantakalastajat!” ajattelen. Kohta näytän miten sitä kalaa kuuluu nostaa!
Sitten alkaakin mielenkiintoinen osuus. Kelluntarenkaan ensimmäinen kokoaminen. No en tietenkään harjoitellut sitä etukäteen, lahjattomat reenaa! En tietenkään lukenut manuaalia tai katsonut ohjeita netistä, kuinka vaikeaa se nyt helvetti sentään voi olla?
Ok, ei se ainakaan NIIN helppoa ollut kuin kuvittelen. Istuin- ja selkätyynyt väärinpäin. Istuin- ja selkätyynyt niin täyteen, että vetoketju pitää runnoa kiinni! (keksin myöhemmin tähän kikan, millä tämä sujuu kuin oluen juominen tuplaskruffi huulessa!).
Kokoamisen lomassa viritin Pojalle virvelin. Näytin myös miten sillä kuuluu oikeaoppisesti heittää. Voi sitä naurun määrää kun ensimmäisellä heitolla kuvan mukana lentää myös kela. Unohdinko muka kiristää sen kiinni? Samapa tuo, paskaks vaan kun ei ole omaa. ”K, mulla on kiire kalaan, varmaan saat ton kelan ylös yksinkin?” :-)
Noh, puolentunnin säädön jälkeen kelluntarengas oli koossa.
Kerrasto päälle. Villasukat jalkaan. Kahluuhousut jalkaan. Pelastusliivit. Lenkkarit. Räpylöiden kiinnitys. Kelluntarenkaan lasku. Mies veteen.
Miten v*tussa tähän istutaan? Ai noin.. Miten tämä ”etupuomi” menee kiinni? Ai kai noin tai sitten ei…
Ystävä K antaa virvelin ja vauhtia. Lähden lipumaan. M I T E N tätä ohjataan, miten tämä menee eteen- saati taaksepäin??
Laituri on jo kaukana, iskee pieni epävarmuuden poikanen. Laituri on kauempana, noh, kaveri voi siten soittaa Merivartioston pelastamaan… Kuin noloa? ”Ystävä K!” huudan. ”Mä heitän tän jigin laiturille, hinaa mut takaisin, mun laite tai sitten nää p*skat räpylät on rikki!”.
Eka heitto – vajaa. Toka heitto – ohi. Kolmas ja neljäs heitto ohi ja vajaa. Nyt ollaan liian kaukana. Ok, kerää itses Marme. Oot kunkku ja päällikkö, kohta nostat Lohta ja näytät noille rantaihmisille. Eivät vielä ole tajunneet ettet sä osaa.
Skruffi huulee. Silmät kiinni. Miten ne merenneidot ui? Mitä fysiikan lakeja tähän hommaan liittyy? Mieti, olet nyt nurinkurin verrattuna normi snorklaamiseen. Ensin toista… ja sitten toista… liikuta nilkkaa… tasainen vauhti. Kasvain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Hommahan sujuu. Tämähän on helppo. Jumpe mikä vauhti!
Kierrän jigaten ensimmäisen niemen. Tuuli vie sopivasti kaislikon reunaa pitkin. Jigaan. Jigien värit vaihtuu kun RKP:n mielipide nuuskan laillistamisesta.
Tuuli vie pidemmälle. Jigaan jo melkein kaislikossa. Räpylöin vastatuuleen takaisin laiturille. Ei mitään. EI nykäyksen nykäystä.
Jaloista on kadonnut tunto. Vesi on +5. Thumbs up! neopreenikengille!
Kalattomuuteni takia laiturillemme leiriytyneet Virolaiskaunottaret eivät osoita kiinnostusta. Pakko saada kalaa. Alfa-uros on metsästäjä, metsästäjä saa saalista, naaraat vietellään saaliilla.
Uusi rundi, sama setti. Ei kalaa. Paluu laiturille.
Virolaisten urokset ovat tulleet paikalle. ”Kuka täällä syö sitä Kassler lihaa?”. Kaunottaret tuijottavat grilliä vesi kielellä, urheita grillaajia ihailleen.
Ystävä K ja Poika jäivät myös tyhjin käsin.
Nälkä. Eiköhän tämä riitä? Kamat kasaan. Rengas pakettiin. Autolle ja pois.
Paska reissu, tulipahan tehtyä. Nyt pidän kyllä breikkiä kalastuksesta…
Aina teidän,
Marme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti