Alun perin olin suunnitellut viettäväni vielä yhden yön metsässä. Ajatus ei kiehdo. Ajatus omasta sängystä ja suihkusta kiehtoo. Päätän polkea suoraan Tampereelle. Reilut 90km tässä helteessä menee oikein kivasti!
Teltta rullalle ja pyörä kondikseen. Raahaan fillarin polkua pitkin uimarannalle. Kai siellä on vessat ja vedentäyttöpisteet? No ei ole… Onneksi ABC on suhteellisen lähellä.
Laitan Nokiaan suunnaksi Tampereen rautatie-aseman ja lähden polkemaan. Tie vie Parolan kautta hotelli Petäyksen risteykseen. Tuttu paikka; ystävillä on mökki vieressä. Kiitos Nokia, olisin voinut polkea suoraan tähän ABC:ltä, mutta veit minut detouria 10km Parolan kautta! No, tulipahan sekin nähtyä. Natsi-merkeillä varustettu panssarijuna oli hieno.
Jatkan polkemista. Vasenta polvea alkaa vihlomaan. Eivät ole nivelet tällaiseen rasitukseen tottuneet.
Kuuma. Auringon paistaa täydellä teholla. Lämpötila auringossa 35c. Tien lämpö 41c. Paita pois. Aurinkorasvat satulalaukkujen pohjalla. Antaa olla. Kyllä se vielä rusketukseksi muuttuu…
Nokian mukaan 40km polkemisen jälkeen, suoraa tietä, tulen Ideaparkille. Poljen ja poljen. Eipä näy ideaparkkia! Nälkä! Jano! Myös oikeaan polveen alkaa sattumaan.
Tuleekohan se Ideaparkki kohta? Pakko pysähtyä tankkaamaan. Kahvi, berliininmunkki ja vesipullo täyteen, kiitos!
Molempiin polviin sattuu. Jokainen polkaisu sattuu. Kun sattuu, tietää että on elossa. Vaikka tekee kipeää, se ei haittaa! Ei tästä mitään lopullista vahinkoa tule. Kroppa vain yrittää kertoa, että nyt olisi, poika, hyvä levätä. Anna nivelille aikaa. Kyllä ne tottuvat. Mutta tarvitsevat lepoa. En hidasta, kyllä ne nivelet oppivat olemaan!
Ei näy ideaparkkia. Löydän kuitenkin Aapiskukon. Ah, mikä ihana kebabannosmainos! Pakko stopata. Pyörä parkkiin. Nilkutan sisään ja tilaan annoksen. Onpas vähän kebbee! Raneja senkin edestä, hyvää hiilaria ja rasvaa. Lepään ja luen mielenkiinnolla tulevasta suuresta kuorma-autotapahtumasta (Power Truck Show 2014), jonne tulee jopa ”Rekkakuskin jäällä” ja ”Maailman vaarallisemmat tiet” sarjoista tunnettu Lisa Kelly. Helppoa se on teillä, kokeilkaa ajaa Tampereelle Nopsalla!
Matka jatkuu. Polviin sattuu entistä enemmän. Hetken levättyään ovat kangistuneet, luulivat että peli on tämän päivän osalta ohi. Mutta kun ei ole. Laulan ääneen. Huutelen ääneen: ”YES!” ”MÄRKÄÄ!” ”WUHUU!”. Kummasti huutaminen auttaa kun sattuu. Ja itsekseen jutteleminen. Ja laulaminen!
Polvet, teillä on kaksi mahdollisuutta. Joko sanotte sopimuksen irti, ettekä enää vain liiku, poika kaatuu maahan ja sitten saatte levätä TAI tulette sulassa sovussa, vaikkakin vihoitellen, kanssani Tampereelle. Lepäätte sitten junassa. Lupaan palkita teidän litralla olutta, pizzalla ja isolla pussilla SuffeliPuffeleita! Deal?
Alan lähestymään Tamperetta. Ei näkynyt Ideaparkkia. Kiitos Sukarin Toivo! Pieni laiton liittyminen moottoritien kautta Tampereelle johtavalle pikkutielle. Pikkuteillä harhailua. Aurinko porottaa. Päässä pehmenee. Kangasalan aseman kautta, radan ali ja wattitielle. Nokia uskottelee, että oikoreitti kulkee metsän läpi. Samaa väittää Googlen kartta. Kai se on uskottava! Molemmissa kartoissa on tosin vähän eri tiet.
Poljen. En löydä kartan tietä. Ei, en mene tuolle kinttupolulle. Palaan takaisin. Mistä suunnasta tulin? Poljen takaisinpäin. Väärä suunta. Taas takaisin. Vittu! Syvemmälle metsään. GoogleMaps:in mukaan täältä pääsee eteenpäin. Tie loppuu. Takaisin. Fuck! Miten täältä pääsee pois!
Vesi on finaalissa ja poika eksynyt. Päässä on outo tunne. Polviin ei enää satu. Huomaan, että lievä paniikki tai pakokauhu on tuloillaan. ”Pysähdy, rauhoitu ja mieti!” komennan itseäni.” "Sinulla ei ole mitään hätää!”
Polviin ei satu, päässä jännä fiilis. Asiaa pohdittuani tulen siihen tulokseen, että kroppa ja polvet ovat hyväksyneet, etten pysähdy. Kroppa on päättänyt auttaa polvikipujen kanssa, että selviytyisin. Kiitos kehon erittämien opioidipeptidien (Lue lisää: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kha00018), polviin ei satu, mutta pää ei toimi kunnolla. Nyt pitää ottaa varovasti!
Olen tajunnut tilanteen. Päätän pyrkiä toimimaan mahdollisimman rauhallisesti ja rationaalisesti. Katson vuorotelleen molempia karttoja. Niissä näkyy tie vähän matkan päässä. Lähden polkemaan. GPS:n piste siirtyy oikeaan suuntaan. Onpas jyrkkä alamäki! Sen jälkeen vielä jyrkempi alamäki! Hiekkatie. Tuntuu kuitenkin todella järkevältä polkea mäki täysiä alas – että saa hyvät vauhdit ylämäkeen! Hiekka luisuu, Marme ja pyörä lentävät ylämäkeen mukkelis makkelis. Sivuun viritetty virveli nirhaisee kylkeen 15cm pitkän verinaarmun. Hällä väliä, paita päälle, etteivät Tamperelaiset pelkää veristä miestä. Pyörä ylös, virveli kiinni. ”Ota nyt oikeasti rauhassa!!”
Lopulta löydän oikean tien ja pääsen taas kartalle. Harhaillessa ajantaju katoaa, olin ollut skutassa hukassa puolitoistatuntia, huh! Onneksi junia menee myöhään.
Poljen ja poljen. Viimein pääsen sillalle, josta Tampereen rautatie-asema jo näkyykin. Kaunis näky! Lippuluukulla kerrotaan, että seuraava ja sitä seuraava juna ovat täysiä pyörien osalta. Odota 2,5h, sitten on tilaa! Ei ongelmaa, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.
Ärrälle. Kolme pinttiä olutta. Nämä on ansaittu! Eka pintti menee huikalle. Minä tein sen! Wuhuu! Rentoudun. Hyvä fiilis. No problems! Toinen pintti. Kiva istua auringossa.
Nousen 20:07 lähtevään junaan. Viritän fillarin seinälle. Etsin paikkani. Kiva, lastenleikkiosastovaunussa. Samapa tuo. Avaan SuffeliPuffelit ja luen kirjaa. Matka taittuu rattoisasti.
Helsingissä ihmiset katsovat ihaillen, kun sankari polkee Sokoksen ja Kampin kautta kotiin. Olipa reissu!
Kokonaismatka n. 94km.
Interaktiivinen kartta: http://www.mappedometer.com/?maproute=324695
Aina teidän,
Marme.
Käsittämätön kaveri :)
VastaaPoista”YES!” ”MÄRKÄÄ!” ”WUHUU!”
Mitä Ihailija itse huutaisit? ;-)
VastaaPoistaIdeaparkki olisi ollut ihan eri tien varressa :)
VastaaPoista