Kamat laukkuihin, ukko fillarille. Satulat tarakalle, virveli, teltta, makuualusta ja fagbag mustekaloilla kiinni. GoPron ruuvaus. Ready to go!
Päivän tavoite: ajaa 40km Nuuksion länsipuolelle.
Olen tottunut pyöräilijä. Ajan päivittäin. Tosin melko lyhyitä pätkiä. Tähän mennessä pisin lenkki taitaa olla 42km – puolessa välissä tosin pidettiin pidempi tauko. Kyllähän tämä yksi 40km taittuu helposti.
Pyörä on tosin huomattavasti normaalia painavampi. Muonat, vedet jne. Olisiko 40kg lisäpainoa? Ensimmäinen pieni kaatuminen Meilahdessa, hiekka luisui alta: liian jyrkkä käännös. Enköhän mä tästä opi?
Pyöräillessäni pohdin lähtöni syitä. Varusteisiin kuluneella euromäärällä olisin ottanut jo kivan äkkilähdön… En ole oikeastaan koskaan harrastanut kunnon eräilyä. Nukkunut teltassa. Ollut omillani. Asioita on syytä opetella tekemään yksin. Kantaa yksin vastuu päätöksistään, olivat sitten hyviä tai huonoja. Yksin kun lähtee, ei voi syyttää ketään muuta – ja mikä parasta, kukaan muu ei syytä sinua. Olet vapaa, voit tehdä mitä haluat! Liian usein nyky-yhteiskunnassa joku tekee päätökset puolestamme tai ainakin vaikuttavat tekemiimme päätöksiin. Ketä me oikeastaan olemme? Teemmekö sitä mitä haluamme vai teemmekö jotain, mitä muut haluavat? Tällä reissulla minä teen päätökset!
Ensimmäisen juomatauon pidän Kehä III kupeessa. Suunnistaminen Nokian kartalla ei ole ihan niin helppoa. Täytyy vähän käyttää omaa järkeä… Katson, että seuraava käännös on n. 13km päässä. Puhelin kiinni, säästetään akkua.
Kas, Nuuksion kylttejä! Mennään sitten Haltian kautta. Ylä- ja alamäkeä. Joku on jossain sanonut, että suomi on täysin flätti – fillaroijan näkökulmasta voin todeta, että kyllä näitä mäkiä riittää!
Ensimmäinen ruokatauko, onneksi tein metukkareissarit! Kaksi puraisua, kun mielenhäiriöinen ampiainen alkaa ahdistelemaan. ”Anna mun nyt olla!” Ei anna, lähden karkuun. Siirryn 10 metriä. Saan juuri syötyä leivän loppuun kun ampiainen palaa. No, ehkä näihin vain pitää tottua…
Saavun luontokeskus Haltialle. Onpa hieno! Käyn vessassa pesemässä naaman ja täyttämässä vesipullot. Kylläpä virkistää!
Taas Nuuksion kylttejä! Matkaa ei ole enää paljon!
Saavun Nuuksioon. Tarkastelen opastaulua pitkään. Avaan Nokian – olen 23 kilometriä siitä, minne minun oli tarkoitus mennä… No samapa tuo, suunta on kuitenkin oikea. Minne menisin? Minne saisin teltan pystyyn? Päätän lähteä Salmea kohtia metsätien kautta, 10km päässä näyttää olevan muutama potentiaalinen järvi.
Jälleen kerran: ”ylämäki alamäki ylämäki alamäki yhdessä kulkien…” Hiekka ja sora tekevät ylämäkeen polkemisesta mahdotonta. Talutetaan suosiolla. Metsätiellä ei näy ristinsielua. Onpa rauhallista.
Saavun Salmen ulkoilualueelle. Huomaan kartassa leirintäalueen. Sinne saisin teltan pystyyn. Huomaan metsässä muutaman saksalaisen poimimassa mustikoita. Suomalainen perhe grillaa Pikku-Parikkaan grillikatoksessa.
3km myöhemmin olen leirintäalueella. Voi helvetti! Aivan täynnä karavaanareita hienoine grilleineen, aurinkotuoleineen ja lautasantenneineen! Meinaan saada paniikkikohtauksen: ”too many people – get out!”
Pikku-Parikas näytti kivalta. Sen ympärillä oli sankka metsä. Eikä melkein yhtään ihmistä.
Fillaroin 1,5km Pikku-Parikkaalle. Moikkaan grillaavaa perhettä ja päätän kiertää skutan kautta järven toiselle puolelle. Ei ihan onnistu. Dumppaan fillarin skuttaan ja otan kamat kantoon. Onneksi toisessa satulalaukussa on kantolaite ja loputkin kamat saa köytetty suht hyvin kiinni. Haikkaan skutassa ehkä 300m, kunnes löydän mukavan näköisen ja semi-tasaisen alustan metrin päässä järvestä. Ei muuta kuin kamat sammaleeseen ja teltta pystyyn.
Teltan pystytys käy käden käänteessä, harjoittelinhan tätä jo kertaalleen kotona.
Muurahaisia! Aika paljon! Kaikki polulle laskemani tavarat ovat kekomuurahaisten peitossa. Note to myself, älä laske jatkossa kamoja muurahaisten polulle. Pienellä putsauksella saan melkein kaikki murkut pois.
http://youtu.be/rqdNK3r5Wms
Ohessa GoProlla kuvausta mestasta ja muurahaisista!
Kamat telttaan ja uikkarit esiin. On sellainen soija päällä, että uiminen tuntuu paremmalta kuin koskaan. Järvessä on hyvä peseytyä, ehkä käytän sitten huomenna saippuaa?
Ruuanlaittoon. Trekmatella kanarisottu valmistuu hetkessä. Vesi voisi tosin olla kuumempaa. Ehkä pitäisi käyttää kahta pienempää lämmitystyynyä kun ei kerran isompia ole mukana?
Virveli esiin: tämän takiahan tänne on tultu! Alan heittelemään. Vedessä on elämää! Ahven, kiva, onpa pieni! Siirryn eteenpäin. Heittelen koko järven reunustan, pientä ahventa tulee… Onkohan täällä edes muuta? Järven perällä iso Minow jää uppotukkiin kiinni. Kaksi metriä rannasta. Näen uistimen. Housut pois ja kundi veteen. Jalka uppoaa pohjaan aluksi polvea myöten, seuraava askel reittä myöten – suoraan johonkin terävään… Ei tästä mitään tule. Kipuan varovasti takaisin rannalle ja yritän repiä uistimen irti. Siima sanoo naps, se sitten siitä.
Heittelen vielä hetken. Jotenkin ei motivoi tämä rantakalastus pienen ahvenen toivossa pitkän fillaroinnin jälkeen… Paluumatkalla kerään ison kupin mustikoita – niitä on aivan hirveät määrät! Puolet suuhun, puolet kuppiin. Tästä saa hyvän ja terveellisen aamupalan.
Vetäydyn telttaan ja aloitan muurahaisten teurastuksen. Kyllähän niitä aika tavalla tulikin kamojen mukana! N. 50 murhan jälkeen en enää näe liikettä.
Viesti Pojille, olen elossa, ei tarvitse hälyttää pelastusjoukkoja. Turvallisuus ennen kaikkea. Kerron myöhemmin minkälaisen turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelman tein reissulleni.
Luen hetken kirjaa auringon viimeisessä kajossa. Asettelen taistelukirveen vasemman käden holleille ja kääntöveitsen oikean. Hyvää yötä – kiitos tästä päivästä!
Kokonaismatka n. 44km.
Interaktiivinen kartta: http://www.mappedometer.com/?maproute=321180
Aina teidän,
Marme
Seuraava blogaus 25.8.2014. "Päivä 2.Kohteena Lopen Hirvijärvi… Eikun Loppijärven uimaranta!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti