Tässä vaiheessa vesivarantoni ovat vain 2,5l, joten vettä ruuanlaittoon tai kahvin keittoon ei ollut. Syön muutaman desin mustikoita. Lievästi äreänä, aamuväsyneenä ja kofeiinittomana pakkaan leirin kasaan ja haikkaan fillarille.
Otan suunnaksi aikaisemman leirintäalueen. Sieltä saisin vettä – ja olihan siellä oikea vessakin! Päästyäni paikalle, laitoin puhelimen aurinkokennolaturiin ja haen vettä. Päätän käyttää isomman lämmitystyynyn trekmateen – se kannatti! Saan lämmitettyä vettä muutaman kuppiin kahvia ja pasta carbonaaraan.
Kahvi ei ole koskaan maistunut näin hyvältä! Vaikka onkin murukahvia, lämmin juoma piristää mielen ja nostaa hymyn huulille. Aikaisempi äreys haihtuu ja olen valmis päivän seikkailuihin!
Ruuanlaiton lomassa juttelen useammankin aamuvirkun karavaanarin kanssa. Kaikkia kiinnostaa kovasti, miksi ja minne poika fillaroi. Kaikilla on mielipide, mitä reittiä minun pitäisi ajaa ja missä yöpyä. Hymyilen, nyökkäilen ja ajattelen: ”neuvokaa vaan, ei kiinnosta, kiitos vaan, mutta teen kuten haluan, huvittaa ja parhaaksi näen!”. Ei sillä ettenkö apua arvostaisi, mutta olenhan omillani nyt!
Saan vesipullot täytetty ja hartsportit blandattua. On aika jatkaa matkaa!
Maisemat ovat upeita ja muutaman kymmenen kilometrin jälkeen pysähdyn zuffeelle ja ostan 1,5l lähdevettä – saanpahan sitten aamukahvit ja ruuat laitettua! Lihavapoika ottaa kahvin kaveriksi berliininmunkin – sillä sitä jaksaa! Saan myös ladattua Nokiani USB-piuhalla suoraan kassakoneesta… Huh?! Kiitollisena sähköstä en viitsi valistaa myyjää tähän liittyvistä vaaroista; CISM-miehenä tunnistan monia.
Jatkan matkaa, ajan muutaman kerran ohitse ja eksyn lievästi, mutta kokoajan suunta on oikea.
Todistan myös luonnonihmeen. Haukka hyökkää metsätien yläpuolella variksen kimppuun ja pakottaa sen maahan. Muutama nokkaisu metsätiellä, eikä varis enää liiku. Kun tulen kohdalle, katseemme kohtaavat. Tuijotamme toisiamme tovin; yksinäiset toverukset. Haukka ottaa jaloillaan variksesta kiinni ja lentää viimeistelemään ateriansa läheiselle pellolle. Toivottaa vielä onnea ja kireitä siimoja lintukielellä: ”ka-kaa-kakaa-ka-ka-ka”.
Toisen luonnonihmeen todistan muutamaa kilometriä myöhemmin. Kahden kilometrin tiepätkällä on tuhansia sammakonpoikasia tai minisammakoita, jotka hyppivät tien yli. Matkanteko hidastuu huomattavasti, kun väistän jokaisen. Olivatko kuulleet että ruoho olisi vihreämpää tien toisella puolella? Vai oliko tämä vain sammakonpoikasten miehuusriitti vaarallisen tien ylitse?
Alkaa sataa. Saavun Hirvijärjen kulmille. Vittu mitä metikköä! Vittu miten paljon mökkejä! Ajan jonnin aikaa järven viertä, mutta en näe yhtään edes etäisesti mahdollista paikkaa teltan pystytykseen. Voi vieteriukko! Tässä testataan pojan paineensietokykyä, kykyä tehdä nopeita järkeviä päätöksiä sekä miten pidätellään itkua…
Pysähdyn. Vedän syvään henkeä. Vedän tuplaskruffit huuleen. Ajattelen: ”Damage control. Älä hakkaa poika päätä seinään. Mieti vaihtoehtoja. Hirvijärvi, not meant to be! Ehkä joskus!”.
Luurista The Totuus esiin. Loppijärvi on lähellä. Siellä on tullut joskus skidinä käytyä Tammisten mökillä. Siellä on uimaranta. Uimarannalle saa teltan pystyyn, se on kaupungin mailla. Googletus: 18km!
Pakotan hymyn huulille. Se auttaa kun harmittaa. Kokeilkaa: jos vituttaa tai mieli on maassa – hymyilkää. Hymyilkää alkuun vaikka väkisin. Se auttaa. Ette voi olla surullisia tai vihaisia jos hymyilette. Olo kevenee ja mieli paranee.
Alan polkemaan. Lupaan itselleni Lopen S-marketista bissen, roiskeläppiä ja ison pussin Minttu-Susuja. Lämmittää mieltä, saan voimia polkea.
Ei aikaakaan kun saavuin S-markettiin. Ostokset kondiksiin ja kohti Loppijärveä!
Kun saavun Loppijärvelle, on siellä paikallista nuorisoa – onhan perjantai. Syön yhden roiskeläpän ja tutkin maastoa. Lähellä rantaa on pieni skutta ja sen takana, aivan veden vieressä nurmikko, johon saisin teltan pystyyn. Skutta antaa näkösuojaa rantarosvoilta.
Teltta pystyyn, kamat sisään. Tällä kertaa ei ole kekomuurahaisia, mutta pystytän teltan suoraan punamuurahaispesään, ja nyt niitä on joka paikassa. ”Smile, I don’t care” hyräilin.
Uikkarit jalkaan, saippua kondikseen, flipfopit jalkaa ja laiturille. Teiniporukka ihailee vartaloani. Varoittavat minua veden olevan polttavan kuumaa. Kiitän neuvosta. Olen laskeutumassa laiturin portaista veteen. Teinit: ”buu!!! Eiks oo pokkaa hyppää? Pelkääksä?”. Teineille hymy ja ammattimaisella pommilla veteen. Ihailevia huokauksia. Saippuoin itseni kunnolla ja peseydyn. Ihmetteleviä katseita, eivät keksineet sanottavaa. Poistun vedestä ja kierrän suojaani skutan kautta.
Olen melko väsynyt. Huidoin pintin sitä parasta ykkösellä naamaan. Syön toisen roiskeläpän. Avaan karkkipussin ja luen kirjaa. Vieressä on mahtavat kalavedet, mutta jotenkin nyt ei huvita…
Puolen tunnin jälkeen kuulen kalojen polskeen. Nousen katsomaan. Kaislikko kuhisi haukia!
Virveli kondikseen ja viehe veteen. Useita heittoja ja eri uistimia myöhemmin luovutan siltä kohtaa. Menen laiturille heittelemään. Tovin siinä heittelen; eipä mitään tule. Rantaan tulee vene ja muutama kalastaja. Menen jutuille, kuhaa ja haukea olivat saaneet. Kertoivat rannalta heittelyn olevan ihan täysin turhaa ajanhaaskausta. Kiitos vinkistä! Luovutan.
Menen telttaan lueskelemaan. Lisää teinejä tulee rantaan ja älämölö jatkuu pitkään. Alan nukkumaan. Teinit ne jaksaa huutaa, tulevat oikein mopoilla huudattamaan rantaan. Viimeisen kerran herään viiden aikaan, nyt he viimein poistuvat! Nukahdan….
Kokonaismatka n. 71km.
Interaktiivinen kartta: http://www.mappedometer.com/?maproute=324677
Aina teidän,
Marme
Seuraava blogaus 1.9.2014. "Päivä 3. Kohteena Hämeenlinnan Alajärvi!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti